15.1.1980

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A asianomistaja ja virallinen syyttäjä olivat Tampereen RO:ssa lausuneet, että B oli vuoden 1974 aikana ostanut erään kommandiittiyhtiön konkurssipesästä A:n suunnittelemia ja hänen tekijännimellään varustettuja muotteja ja niillä ryhtynyt Tampereella toimivassa avoimessa yhtiössä C:ssä valmistamaan solkia sekä sormuksia, riipuksia ja rannekkeita, vaikka A tekijänoikeuteensa vedoten oli kieltänyt valmistuksen. B oli näin ainakin 18/10 1976 asti jatkuvasti valmistanut ja myynyt noita solkia ja koruja. Hän oli myös yhdistänyt A:n solki- ja korumalleja ja myydessään tämän suunnittelemia tuotteita jättänyt pois tekijää osoittavan merkinnän ja merkinnyt tekijäksi sanotun avoimen yhtiön. Sen vuoksi A ja virallinen syyttäjä olivat vaatineet B:n tuomitsemista rangaistukseen tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain säännösten rikkomisesta.

A oli lisäksi vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen myös siitä, että hän oli muuttanut A:n solkia ja koruja hänen taiteellista arvoaan loukkaavalla tavalla, sekä B:n velvoittamista suorittamaan hänelle kohtuullisena hyvityksenä solki- ja korumallien käytöstä 177 664 markkaa ja korvaukseksi kärsimyksestä ja muusta menetyksestä ja haitasta yhteensä 40 000 markkaa sekä oikeudenkäyntikuluista 7 000 markkaa. Edelleen A oli vaatinut, että B:n hallussa olevat solkien ja korujen muotit sekä soljet ja korut määrättäisiin hävitettäviksi ja että, koska B kerrotulla menettelyllään oli elinkeinotoiminnassa kilpailutarkoituksessa ryhtynyt tekoon, joka oli hyvän tavan vastainen, oikeuden päätös määrättäisiin B:n kustannuksella julkaistavaksi paikkakunnalla laajimmin leviävässä päivälehdessä.

Kuultuaan B:tä virallisen syyttäjän ja A:n vaatimuksista RO p. 14/10 1977 oli katsonut selvitetyksi, että A oli 1/10 1970 tehnyt edellä tarkoitetun kommandiittiyhtiön kanssa sopimuksen suunnittelemiensa korutuotteiden valmistuksesta ja myynnistä. Sopimuksen mukaan A oli saava korvausta tekijänoikeutensa luovuttamisesta 2 prosenttia valmistettujen korujen myynnistä. Kommandiittiyhtiö oli keväällä 1974 asetettu konkurssiin ja konkurssipesä oli ryhtynyt myymään yhtiön omaisuutta, johon myös A:n suunnittelemat koru- ja solkimallit olivat kuuluneet. Vastaaja B, joka erään toisen henkilön kanssa omisti Tampereella toimivan avoimen yhtiön C:n, oli yhtiön käyttöön ostanut konkurssipesästä muun ohessa 8/5 ja 6/9 1974 välisenä aikana A:n muotoilemien mallien mukaan valmistettuja kumimuotteja ja puolivalmisteita. B oli sitten yhtiössään valmistanut ostamillaan muoteilla valettuja tuotteita syksyyn 1976 saakka.

Koska A:n tekijänoikeus oli siirtynyt kommandiittiyhtiölle ja kun tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin 8/7 1961 annetun lain 28 §:n mukaan liike voi luovuttaa sille kuuluvan tekijänoikeuden yhdessä liikkeen tai sen osan kanssa, jollaiseksi luovutukseksi konkurssipesän toimesta tapahtunut liikkeen omaisuuden myynti RO:n käsityksen mukaan oli katsottava, eikä B sanotun lainkohdan mukaan ollut vastuussa A:lle maksettavista korvauksista, RO oli hylännyt syytteen sekä korvausvaatimukset perusteettomina.

Turun HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja A olivat saattaneet jutun, p. 30/5 1978 oli katsonut selvitetyksi, että A oli tehnyt kommandiittiyhtiön kanssa RO:n päätöksessä mainitun sopimuksen ja että hän oli saanut yhtiöltä vastikkeena kuukausipalkkaa ja provisiota sekä että B oli kommandiittiyhtiön jouduttua konkurssiin menetellyt RO:n päätöksessä kerrotuin tavoin.

Edelleen HO oli katsonut, että kysymyksessä olevat A:n suunnittelemat korut eli sormukset, riipukset ja rannekkeet muotoilultaan ja sommittelultaan edustivat sellaista taiteellista omaperäisyyttä, että niitä oli pidettävä tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuina taidekäsityön tuotteina, joihin A:lla oli tekijänoikeus. Sen sijaan A:lla ei ollut tekijänoikeutta kysymyksessä oleviin solkiin, koska ne oli muotoiltu ensi sijassa niiden käyttötarkoitusta varten eikä niitä yleisiä koristeaiheita sisältävien koristeosiensa perusteella voitu pitää omaperäisinä taiteellisina teoksina.

A:n luovutettua kommandiittiyhtiölle oikeuden valmistaa ja myydä hänen luomiaan koruja yhtiöllä oli edellä mainitun lain 28 §:n mukaan ollut oikeus luovuttaa tuo oikeus toiselle vain liikkeen tai sen toiminnallisen osan kanssa. Ostamalla yhtiön konkurssipesästä A:n luomien korujen muotteja ja puolivalmisteita B ei sen tähden ollut voinut saada A:n yhtiölle luovuttamaa tekijänoikeutta.

B:n oli näytetty vuosina 1975 ja 1976 ainakin 18/10 1976 saakka vastoin A:n kieltoa valmistaneen ja myyneen sekä A:n luomia koruja että niiden mukaelmia ja tällöin myös jättäneen korujen tekijän ilmoittamatta sillä tavoin kuin hyvä tapa olisi vaatinut.

Sen sijaan oli jäänyt näyttämättä, että B olisi mainitussa toiminnassaan muuttanut A:n luomia koruja A:n taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla.

Kerrotusta korumallien käytöstä vuosina 1975 ja 1976 A ei ollut saanut hyvitystä. Kohtuulliseksi hyvitykseksi oli HO katsonut 10 000 markkaa. A:lle oli lisäksi suoritettava korvaus myös kärsimyksestä ja muusta haitasta ja menetyksestä.

Tämän vuoksi HO oli tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain 1 §:n 1 momentin, 2 §:n 1 momentin, 3 §:n 1 momentin ja 56 §:n 1 momentin nojalla tuominnut B:n tekijänoikeuden suojaksi annettujen säännösten rikkomisesta 30:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 600 markkaa sekä sanotun lain 57 §:n 1 ja 2 momentin nojalla velvoittanut A:lle kohtuullisena hyvityksenä hänen korumalliensa käyttämisestä 20 000 markkaa sekä korvaukseksi kärsimyksestä ja muusta haitasta ja menetyksestä 5 000 markkaa. B:n hallussa mahdollisesti olevat A:n suunnittelemat korut eli sormukset, riipukset ja rannekkeet ja niiden muotit oli edellä mainitun lain 58 §:n 1 momentin nojalla määrätty otettavaksi takavarikkoon ja päätöksen saatua lainvoiman hävitettäviksi. Lisäksi B oli velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1 500 markkaa.

Koskei B:tä tuomittu rangaistukseen vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi 30/1 1930 annetun lain nojalla eikä heitä tuon lain nojalla kielletty jatkamasta tekojaan, HO:n päätöstä ei määrätty julkaistavaksi sanomalehdessä.

A ja B pyysivät oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemuksiinsa sisällyttivät muutoksenhakuhakemuksensa. Asianosaiset vastasivat toistensa hakemuksiin, minkä lisäksi A toimitti KKO:een vielä erään kirjoituksen.